Eläinrakkaus vs. eläinnihilismi

Maanantai 26.7.2010 klo 12:53 - Leena Vilkka

Eläinoikeusfilosofiaani luonnehtisin eläinrakkausaktivismiksi. Kaikki toimintani eläinten ja heidän oikeuksiensa puolesta kumpuaa syvästä rakkaudesta eläimiin. Ja myös siitä surusta ja tuskasta, jota tunnen kärsivien ja kuolleiden eläinten takia. Eläimetön elämä olisi elämätöntä elämää, taivas ilman eläimiä olisi minulle helvetti. Mitä olisi oma henkilökohtainen historiani ilman kaikkia rakkaita eläinsuhteitani? Omat rakkaat jo poisnukkuneet eläimeni kannattavat minua elämään, pitävät kiinni siinä, mikä on elämässä todella tärkeää: rakkaus, ystävyys, huolenpito. Eläimet ovat opettaneet minulle elämästä enemmän kuin mikään muu, eläimet ovat pitäneet minua hengissä vaikeina aikoina. Eläimille olen velkaa elämäni.

Eläinten oikeudet ovat kaiken eläinsuojelun teoreettinen ja käytännöllinen perusta. Tärkein eläinoikeus on oikeus olemassaoloon. Muut eläinten perusoikeudet ovat oikeus tuskattomaan elämään ja ennen kaikkea oikeus hyvään elämään.

Ihminen ja eläin ovat eläneet läpi historian yhdessä. Ihmisten ja eläinten kohtalot limittyvät toisiinsa. Parhaimmillaan ihmiset ja eläimet rikastuttavat olemassaolollaan toinen toistensa elämää.

Tylsimpiä kansainvälisiä ilmiöitä, joka silloin tällöin halutaan sekoittaa eläinten oikeuksiin, on eläinnihilismi. Eläinnihilistit kiistävät arvon kaikelta ihmisen ja eläimen väliseltä suhteelta. He haluavat maailman jossa eläimiä ei ole lainkaan tai ainakaan ihmiset eivät saa olla missään suhteessa eläimiin. Eläinnihilistit tuomitsevat lemmikkieläimet, ratsastuksen ja eläintarhat. Hevosia ei saa olla olemassa, kodeissa ei saa pitää koiria, kissoja saati rottia, eläimiä ei saa katsoa eläintarhoissa tai kotieläinpuistoissa. Eläinnihilistit haluavat riistää kaikki positiiviset suhteet ihmisten ja eläinten väliltä. Heidän mielestään ihmiset eivät saa olla missään tekemisissä eläinten kanssa. Eläinnihilistit itse eivät ole missään tekemisissä eläinten kanssa. He eivät todellakaan pidä eläimistä saati että rakastaisivat eläimiä. He suhtautuvat vihamielisesti kaikkiin eläimiin ja kaikkiin ihmisiin, joilla on positiivisia, rakkaudellesia suhteita eläimiin ja joilla on paljon eläinystäviä. Eläinnihilismillä ei tietenkään ole mitään tekemistä eläinoikeusfilosofian kanssa, joka kumpuaa syvästä rakkaudesta eläimiin. Eläinnihilistejä soluttautuu usein erilaisiin eläinjärjestöihin. He suuntaavat kaiken energiansa eläinten ja ihmisten välisten suhteiden vastustamiseen.

Olethan tarkkana, ettet itse ryhdy eläinnihilistiksi! Jos rakastat eläimiä, tahdot toimia eläinten oikeuksien puolella. Toimit erityisesti eläinten oikeuksien edistämiseksi siellä, missä eläimet ovat kaikkein kaltoimmin kohdeltuja, kaikkein oikeudettomimpia: turkistarhoilla ja teollisissa eläintuotantolaitoksissa, joissa eläin on pelkkä turkis- tai elintarviketeollisuuden raaka-aine.

 

 

 

Kyllikki, 83 v., julkaisi runoteoksen!

Keskiviikko 7.4.2010 klo 20:34 - Leena Vilkka

Runoteoksen julkaisu on harvinaislaatuinen tapahtuma, vielä harvinaislaatuisempi tilaisuus on sellainen, jossa runoteoksen julkaisee yli kahdeksankymppinen! Tällaista ainutlaatuista hetkeä olimme kokemassa Lahdessa, kun Kyllikki Martinpuron runoteos julkistettiin Lahden kansanopiston juhlasalissa Vuorikadulla. Kiitos kaikille osallistujille, jotka teitte julkistamistilaisuudesta ikimuistoisen juhlan! Kyllikin unelma on ollut yhtälailla meidän kaikkien Kyllikin kirjallisten ystävien unelma, joka nyt saatiin toteutettua.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kyllikin runokirja ilmestyy

Maanantai 22.2.2010 klo 18:09 - Leena Vilkka

Biofilos julkistaa 7.4.2010 Lahdessa Kyllikki Martinpuron runoteoksen

ELÄMÄN VIRRASSA

ISBN 978-952-99935-7-4

yhteistyössä Kyllikin kirjallisten ystävien kanssa.

 Kyllikki Martinpuro on lahtelainen runoilija. Hän on kotoisin luovutetusta Karjalasta. Hänen äitinsä oli yksinhuoltaja ja työssä Enson tehtaalla. Kyllikin äiti menehtyi vain 50-vuotiaana autokolarissa. Kyllikki on kirjoittanut koko ikänsä. Kirjoittaminen on ollut hänen syvä ilonsa. Jo lapsuudessa Aino-täti vei hänet kirjallisuuden ja kirjojen maailmaan. Toinen täti, Meeri-täti, kannusti tyttöä sanoen: "en ole koskaan tavannut niin viisasta lasta kuin tuo Kyllikki." Kyllikki hyödyntää laajan elämänkokemuksesa runoudessaan. Kyllikistä voi aidosti sanoa: hän on koko sielultaan runoilija. Lahdessa Kyllikki tunnetaan lukuisista kirjoituksistaan Etelä-Suomen Sanomissa. Lahdessa hän on elänyt jo yli 50 vuotta. Nyt käsillä olevaan runoteokseen on koottu Kyllikin runoja 1940-luvulta tähän päivään asti. Runoissa näkyy koettu, eletty elämä iloineen ja suruineen. Runoissa näkyy myös Kyllikin syvä luonto- ja eläinrakkaus.  

Kyllikki Martinpuro, Elämän Virrassa, Biofilos 2010, 170 s., 20 € 

tilaukset leena.vilkka@biofilos.fi

 

 

Kenelle metsät kuuluvat?

Keskiviikko 10.2.2010 klo 0:20 - Leena Vilkka

Oman aikamme erilaisia metsäkäsityksiä edustavat biologit, metsäammattilaiset ja virkistyskäyttäjät. Biologin metsä on ekosysteemi. Biologin tehtävä ei ole muuttaa metsää, vaan tunnistaa siellä erilaisia eläin- ja kasvilajeja. Biologeja tarvitaan tekemään luontoselvityksiä ympäristönsuojelun ja kaavoituksen tarpeita varten. Metsäammattilainen tekee metsään metsänarvioita, metsätaloussuunnitelmia ja vielä konkreettisemmin metsä on hänelle työpaikka. Metsäammattilainen muuttaa metsää; hän hoitaa metsää, viljelee, istuttaa, harventaa, hakkaa metsää. Virkistyskäyttäjät ovat monesti metsän suurin käyttäjäryhmä. Metsään mennään metsästämään, urheilemaan, suunnistamaan, marjastamaan, sienestämään, kävelemään, hiihtämään, moottorikelkkailemaan, pyöräilemään, ratsastamaan.

Metsällä on materiaalisten arvojensa lisäksi aineettomat arvonsa. Metsällä on itseisarvonsa. Ihmisen suhde metsään on vahvasti henkinen. Tarvitsemme metsää monia tarpeitamme varten, mutta ennen muuta sieluamme varten. Esteetikolle metsä on maisema. Häntä kiinnostaa metsän muodot ja kauneusarvot. Aikanaan luonnonsuojelija Reino Kalliola kuvasi, miten jokin maisema saa toiset innostumaan, jopa haltioitumaan mutta toiset jättää täysin kylmiksi. Kalliolan mielestä heillä, joita maisema ei omakohtaisesti puhuttele, ei ole henkistä suhdetta luontoon, ei kotiseuturakkautta, ei historiantajua eikä luonnonkauneuden ymmärtämystä. Hän optimistisesti uskoi, että Suomen kansa on siirtymässä uuden ajan luonnonsuojeluun, jossa kunnioitetaan luonnon itseisarvoisuutta. Monelle suomalaiselle metsä on kirkko, metsä on pyhä. Kotikaupungissani Hyvinkäällä on metsässä kivi, jossa lukee: Havaitse Jumala luonnossa. Näin moni varmasti kokee. Suhteemme metsään on sekä henkinen että hengellinen.

Metsien käyttöä mietittäessä asettuu punnittavaksi maanomistusoikeus. Lähtökohtaisesti maanomistajalla on oikeus metsänsä käyttöön. Tämä on turvattu jo perustuslaissa, joka asettuu kaikkien muiden lakien yläpuolelle. Maanomistajalla on oikeus myös harjoittaa monenlaista tuotannollista toimintaa, rakentaa alueillaan sekä ottaa maa-aineksia kuten kiveä, soraa, multaa ja turvetta. Ympäristöeettisesti katsottuna tilanne voi tulevaisuudessa muuttuakin. Ympäristöetiikka luo uudenlaista ajattelutapaa ja ympäristökäsityksiä, joiden mukaan maata ei voi omistaa. Ympäristöetiikassa korostuu ihmisen vastuu luonnosta enemmän kuin oikeudet. Ihmisellä olisi varsin rajoitetut käyttöoikeudet maahan, jota lähtökohtaisesti ei voisi omistaa.

Kaavoituksella toki säädellään ja pyritään ohjaamaan maankäyttöä. Pääkaupunkiseudulla, joka on tiheään asuttua, on noussut uudella tapaa esiin vanha ajatus yhteismaasta. Maa nähtäisiin entistä enemmän yhteiseksi alueeksi, jossa erilaiset intressit ja toiminnot kohtaavat. Yhteismaa pitää sisällään myös ajatuksen ihmisen ja luonnon välisestä tiiviimmästä suhteesta. Ympäristöeettinen keskustelu on nostanut esiin luonnon ja eläinten oikeudet. Maapallo on koti miljardeille eläimille ja kasveille. Metsät kuuluvat metsän asukkaille: ihmisille, eläimille, puille ja kasveille.

 

Hyvinkään ympäristöpalkinto

Perjantai 18.12.2009 klo 0:48 - Leena Vilkka

Hyvinkään kaupunki palkitsi kunniamaininnalla Suoma Jukosen esimerkillisestä työstä yhteisen ympäristömme hyväksi. Jukonen on kymmenen vuoden ajan kerännyt päivittäin maahan heitetyt roskat, pullot, lasinsirpaleet Martinkatu-Hakalanmäki-Vehkoja -reitiltä. Jukonen nousee ylös usein jo aamuyöstä ja lähtee keräämään roskia aamuvarhaisella. Jukonen on todellinen roskaliikkeen edustaja - hän ei kerää yhtä roskaa päivässä vaan satoja roskia päivittäin, vuosikausien ajan. Tämän kaiken hän tekee täysin pyyteettömästi omalla kustannuksellaan.

Lue lisää »

Elämänsuojelua Oulussa

Keskiviikko 11.11.2009 klo 15:46

28.11.2009. Vihreän Elämänsuojelun Liiton tämän vuoden seminaari 11.HETKI!!

pidetään Oulussa Kirkkotorin koulutuskeskuksessa, Asemakatu 5, klo 12-19.

Puhujina Leena Vilkka, Eero Paloheimo, Pentti Linkola, Tere Vadén, Göran Ekström ja Senni Luosujärvi. Vapaa pääsy. TERVETULOA!

""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""""

Yhteystietoja:

Ville Rantanen, paikallinen koordinaattori Oulussa:

puh. 040 727 6809, vmv.rantanen@gmail.com

 

Sirpa Elina Tulirinta, projektikoordinaattori ja tiedottaja:

puh. 044 087 8722, se.tulirinta@gmail.com

 

Göran Ekström, VESL pj.

puh. 044 411 3297, goran.ekstrom@netikka.net

Uusi eläinkirja

Keskiviikko 11.11.2009 klo 15:17

Eläin on ihmiselle toveri, tuholainen, symboli ja tuotantoväline

 Teologian tohtori Pauliina Kainulaisen ja ympäristöestetiikan professori Yrjö Sepänmaan toimittama tietoteos Ihmisten eläinkirja – Muuttuva eläinkulttuuri (Gaudeamus 2009, Palmenia-sarja) on ilmestynyt. Teoksessa humanistit, teologit, yhteiskuntatieteilijät ja taiteilijat pohtivat ihmisen ja eläimen muuttuvaa suhdetta kulttuurissamme.

 ”Ihmisen ja eläimen suhde rakentuu rauhanomaisen kohtaamisen ja symbioottisen suhteen mahdollisuudelle”, sanoo Yrjö Sepänmaa.  

Ihmisten eläinkirjan toimittajat toteavat, että eläinten hyvinvoinnin kysymykset ovat olennaisia myös ihmisen hyvinvoinnin ja selviytymisen kannalta. Teoksessa painottuu eettinen pohdinta ja arvonäkökulma.

Teoksen kirjoittajat: Pauliina Kainulainen, Yrjö Sepänmaa, Taija Kaarlenkaski, Seppo Knuuttila, Teuvo Laitila, Micaela Morero, Juhani Pallasmaa, Outi Ratamäki, Satu Raussi, Ulla Remes, Maria Suutala, Leena Vilkka.

Lisätiedot heidi.simomaa@gaudeamus.fi

 

Utopia pelastaa maailman

Maanantai 12.10.2009 klo 14:08

Tervetuloa Vaasaan Göran Ekströmin esikoiskirjan merkeissä!

Maailma on ekologisessa tuhonkierteessä. Sen pysäyttämiseksi tarvitaan jotain aivan muuta kuin mistä yleensä julkisuudessa puhutaan.

Vaasalainen elämänsuojelija Göran Ekström kertoo juuri julkaistusta esikoiskirjastaan "Utopia pelastaa maailman" ensi maanantaina 19.10 klo 16.30-18.30 Café Proosassa, Vaasan kaupunginkirjastossa, Kirjastonkatu 13. Tervetuloa keskustelemaan maailman tärkeimmästä aihepiiristä!

Tilaisuuden järjestää Vihreä Elämänsuojelun Liitto.

 

Tapaamisiin!

Leena Vilkka

puh. 040-7627650

 

Lisätietoja:

Göran Ekström

Puh.044-411 3297

 

Kirjatiedot:

Göran Ekström

Utopia pelastaa maailman

Biofilos 2009, 150 s.

ISBN 978-952-99935-6-7

Ajatuksia vanhustenhuollosta

Torstai 24.9.2009 klo 14:21 - Leena Vilkka

(julkaistu valtuutetun puheenvuorona Aamupostissa 22.9.09)

Viime päivinä vanhustenhuollosta on puhuttu paljon. Vaaditaan lisää resursseja, rahaa työntekijöiden palkkaamiseen. Puhe on kääntynyt vaippoihin ja lääkkeisiin, vaikka pitäisi puhua kuolemasta, kuoleman kohtaamisesta, hyvästä saattohoidosta. Kuolemaan kuuluu ahdistusta ja tuskaa. Omaisten tuska ja huoli purkautuu vaatimuksina lääkärin ja erikoissairaanhoidon palveluista. Kyvyttömyys osallistua saattohoitoon saa vaatimaan säännöllistä vaipanvaihtoa.

Sosiaalineuvos Risto Vilkka perusti aikanaan Hyvinkäälle mittavan vanhustenhuollon organisaation. Hän näki, että yhteiskunnan resurssit eivät millään riitä, vaan tarvitaan kolmatta sektoria, järjestöjen vetovastuuta. Oman henkilökohtaisen vastuun hän kantoi muun muassa vierailemalla säännöllisesti vanhainkodeissa ja terveyskeskuksen vuodeosastolla. Elmu-mummoa hän kävi 80-luvulla ruokkimassa joka ilta.

Risto Vilkka on todennut vanhusten asemasta näin: ”Meiltä on poistettu elatusvelvollisuuspykälät. Emme ole enää velvollisia huolehtimaan vanhuksistamme. Yhteiskunta otti kertaheitolla pois vanhan perinteen. Perinteen, että olemme vastuussa niin lapsiin kuin vanhuksiinkin päin. Kun tällainen heitteillejätön ideologia on aikanaan hyväksytty ja yhteiskunta ei pysty vastaamaan päätöksistään, olemme sormi suussa.”

Lakiin siis pitää kirjata takaisin, että aikuisilla lapsilla on vastuu ikääntyneistä vanhemmistaan. Suurin osa keski-ikäisistä kykenee huolehtimaan vanhemmistaan. Jäljelle jäävien vanhusten huoltoon yhteiskunnalla on riittävästi resursseja. Nykyisessä systeemissä, joissa aikuisilla lapsilla ei ole vastuuta omista vanhemmistaan, he voivat ylimielisesti ihmetellä, miksi palvelutalo tai sairaala ei hoida laadukkaasti heidän vanhempiaan.  

Kun on sairaan lapsen kanssa sairaalassa, ei tulisi mielenkään odottaa hoitajaa vaipan vaihtoon tai syöttämiseen. Mutta aikuisille lapsille ei tule mieleenkään vaihtaa vaippaa isälleen tai äidilleen, koska heidän mielestään se on sairaalan tehtävä. Siitähän hoitajille maksetaan, he sanovat.

Vanhusten loppusijoituspaikka (karmea sana!) ei saisi olla terveyskeskuksen vuodeosasto. Niiden sijaan tarvitaan joko saattohoitokoteja tai vaihtoehtoisesti saattohoito tulee viedä koteihin.

Vertailupintanani on rakkaan lapsemme Teklan kuolema. Hän sai kuolla kotona. Teklan kuolema oli kaunis, hyvä ja pyhä. Kun lapselle paras paikka on kuolla kotona, miksei se olisi sitä vanhuksellekin?

Saattohoito kotona ei saa olla vanhuksen heitteillejättöä vaan siihen pitää kuulua asiantunteva kivunpoisto sekä kuolevan ja läheisten henkinen tukeminen. Tämän kaiken voi hoitaa asianmukaisen saattohoitokoulutuksen saanut kotisairaanhoito. Normaalitilanteissa lääkäriä ei kuolemiseen tarvita.

Saattohoitoon siirtymisestä tulisi aina tehdä selkeä päätös yksimielisyydessä vanhuksen itsensä, lääkärien ja omaisten kesken. Saattohoidossa ei pitäisi keskittyä yksin vaippoihin ja lääkkeisiin vaan kuoleman kohtaamiseen.

Tärkeintä on huolehtia kuolevan henkisistä tarpeista, saattaa hänet turvallisesti rajalle. Omaisten hätä ilmenee monenlaisina käytännön vaateina, vaikka hekin ennen muuta tarvitsisivat apua henkiseen hätäänsä, edessä olevaan väistämättömään luopumiseen.

Miten sitten isäni, vanhustenhuollon uranuurtaja, kuoli? Hän ei mennyt yhteenkään perustamistaan palvelutaloista vaan sai elää elämänsä lähes loppuun asti kotona, rakkaan vaimonsa vierellä. Kuoleman hän kohtasi, kuten valtaosa suomalaisista, terveyskeskuksen vuodeosastolla.

 

 

Tervehdys Pohjanmaalta

Torstai 9.7.2009 klo 17:29 - Leena Vilkka

Seinäjoen Herättäjäjuhlat kokosi väkeä

 

 

 

 

 

Lakeuden risti

Isän hautakivi

Torstai 25.6.2009 klo 21:17 - Leena Vilkka

Juhannuksena saatiin isälle hautakivi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

terveisiä illan ymplasta

Torstai 25.6.2009 klo 21:07 - Leena Vilkka

Kevään viimeinen ymplan kokous. Korkeimpaan hallinto-oikeuteen lähti valitus Helsingin hallinto-oikeuden päätöksestä Kaukasin Tapionkalliosta. Siis ympla uudistaa kaikki aiemmissa päätöksissään esittämänsä perustelut ja vaatii, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja ympäristölautakunnan päätös maa-ainesten ottoluvan hylkäämisestä tulee jäädä voimaan.

Toinen tärkeä asia oli Hyvinkään energia- ja ilmastostrategia, joka nyt menee eteenpäin valtuuston hyväksyttäväksi. Se peräänkuuluttaa energiatehokkuutta kaupungin kaikkiin toimiin ja hankintoihin. Myös kuntalaisia ja yrityksiä kannustetaan energiatehokkuuteen asumisessa ja liikkumisessa.

Ymplan esittää omana lausuntonaan, että jatkossa ohjelmaan tulee liittää myös selkeästi mitattavat tavoitteet kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi.

EU voi tulevaisuudessa vaatia tiukempiakin toimia, mitä Hyvinkäällä nyt ollaan tekemässä.

Rakas lapseni Tekla

Keskiviikko 17.6.2009 klo 12:21 - Leena Vilkka

Katselin vanhoja kuva-arkistojani ja sieltä pullahti esiin kuvia, joita en vähään aikaan ole katsellut - rakas lapseni Tekla.

Kaukasin Tapionkallio

Perjantai 12.6.2009 klo 15:43 - Leena Vilkka

Helsingin hallinto-oikeus ratkaisi tällä erää taistelun Kaukasin kallioista louhintayhtiön eduksi.

MIkä ei ole kohtuus, ei voi olla lakikaan. On selvää, että maa-aineslaki on kohtuuton paikallisille asukkaille. Se ei pane mitään painoarvoa asukkaille koituville vakaville haitoille, joita aiheutuu räjäytyksistä ja kalliokiviaineksen poiskuljettamisesta louhokselta.

Maa-aineslaki sinänsä on jopa hyvä luonnon kannalta. Lakia ei vaan noudateta. Lain mukaan maa-aineksia ei saa ottaa, jos siitä aiheutuu kauniin maisemakuvan turmeltumista. Tämä kohta täyttyy aina kun kyse on kallioista. Kalliot edustavat aina ikiaikaista historiaa, ovat alueensa korkein kohta, kalliot ovat aina maisemakuvallisesti erittäin arvokkaita. Eli on päivänselvää, että Tapionkallionkin louhiminen nimenomaan aiheuttaa kauniin maisemakuvan turmeltumisen.

Jostain syystä edes lainvalvojat hallinto-oikeudessakaan puolusta luonnon oikeuksia, vaikka ne lakiin on harvinaisen selkeästi kirjattu. Eikö maa-aineslain 3§:ää ole siis tarkoitettukaan noudatettavaksi? Pykälässä täysin selkeästi sanotaan myös, että maa-aineksia ei saa otta niin, että siitä aiheutuu luonnon merkittävien kauneusarvojen tai erikoisten luonnonesiintymien tuhoutumista. Tapionkallion tuhoaminen aiheuttaa eittämättä luonnon merkittävien kauneusarvojen sekä erikoisen luonnonesiintymän tuhoutumista. Kalliot ovat aina maisemallisesti ja esteettisesti hyvin erikoisia luonnonesiintymiä, niin myös Tapionkallio. Sen tuhoaminen aiheuttaa myös huomattavia ja laajalle ulottuvia vahingollisia muutoksia luonnonolosuhteissa. Katoaahan koko kallioluonto, koko sen kallioestetiikka, koko sen kallioluonnon biodiversiteetti louhinnan myötä.

Mutta maa-aineslakia ei ole ennenkään noudatettu, joten miksi siis nytkään. Luonto on oikeudeton silloinkin, kun lakiin luonnon oikeudet on yksiselitteisesti kirjattu. Lakia jätetään tylysti noudattamatta.

Kaukasin asukkaat, nouskaa barrikadeille puolustamaan Tapionkalliotanne ja Kaukasin kylän idylliä - vielä rauhassa räjäytyksiltä ja rekkarallilta!

  

Ympäristölautakunta ei myöntänyt lupaa Pillikallion louhimiseen

Torstai 28.5.2009 klo 21:49 - Leena Vilkka

Tänään ympäristölautakunnassa meillä oli ensin miellyttävä tehtävä istuttaa puu Lämpövoiman pihalle. Syksyllähän myönsimme heille Hyvinkään ympäristöpalkinnon, johon tämä puu liittyi.  

 

 

 

 

 

 

 

 

Varsinaisessa kokouksessa käsiteltiin ympäristötilinpäätöstä. Sen tarkoitus on hahmottaa ympäristönsuojelun tuottoja ja kustannuksia. Kaikkea ei voi mitata rahassa, mikä vaikeuttaa erityisesti ennaltaehkäisevän ympäristönsuojelutyön ja ympäristökasvatuksen mukaan ottamista ympäristötilinpäätökseen. Annoimme lausunnon myös Hyvinkään vesihuollon kehittämisestä. Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä kokouslistalla oli lupahakemus maa-ainesten ottamiseen Pillikalliolta. Siitä oli jätetty viitisentoista perusteltua muistutusta. Lautakunta oli täysin yksimielisesti sitä mieltä, että lupaa ei pidä myöntää kallion louhintaan. Kyse on neitseellisestä metsäkalliosta Hangon tien ja Sääksjärven Natura-alueen läheisyydessä. Kyse on valtakunnallisesti arvokkaasta harjujensuojelualueesta. Luontoarvot ja kallion arvokkuus ei tässä tapauksessa ollut kuitenkaan lakisääteinen peruste, johon olisi vedottu vaan naapureiden läheisyys. Kallion kupeessa on asutusta, jolle louhinnasta aiheutuisi kohtuutonta haittaa. Hieno päätös kuitenkin ja linjassa lautakunnan aiempiin päätöksiin esimerkiksi Kaukasin Tapionkallioon, jonka lautakunta on halunnut säästää louhinnalta.

Valtuustoteatteria - ilman yleisöä

Tiistai 5.5.2009 klo 14:23 - Leena Vilkka

On jopa harmillista, että valtuustosali on syrjäisessä nurkassa jumppasalissa, jonne harva eksyy. No, pian ollaan villatehtaan tiloissa! Eilinen ilta oli ainakin tragikoomista. Riitta Miettinen oli pantu pellen rooliin ulkolukuun toistamaan samaa lausetta ja Juhani Kouhia uskollisesti aina kannatti häntä.

Henkilökohtaisesti en nähnyt mitään kummallista siinä, että budjettia sorvattiin vähän pienemmäksi menojen osalta tässä vaiheessa kautta. Espoo on sorvannut budjettiaan neljä kertaa. Kaikissa kunnissa verotulot ovat pienentyneet ja kun verotulot ovat käytännössä kunnan suurin tulolähde, on selvää, että jos tulot pienenee, myös menoja on hillittävä. Tätä demarit ja vasemmisto ei ymmärrä. Minusta se on ihan yhtä selvää kuin jos perheeni tulot pienenee, on silloin myös menoja karsittava. Velkaraha on kallista rahaa, velka on maksettava takaisin ennemmin tai myöhemmin, korkoineen.

Ei kunnatkaan pitkälle pötki velkarahalla ja veroäyrin nostolla. Menoja on hillittävä. Nyt käytettiin juustohöylää, kaikilta hieman pois. Ensi vuosi voi olla jo paljon vaikeampi. Jos säästöjä ei synny, joudutaan lomautusten ja irtisanomisten tielle. Sitäkö demarit haluaa? 

 

Anna-Maija siunattiin eilen

Keskiviikko 22.4.2009 klo 15:34 - Leena Vilkka

Anna-Maijan hautajaiset oli eilen Töölön kirkossa. Murheellinen olo, yksi hyvä ystävä on poissa.

Siunaustilaisuudessa pappi puhui kauniisti, kuinka Anna-Maija eläessään oli kanssakulkija ja auttaja, joka heti riensi avun tarvitsijan luo. Anna-Maija oli persoona, joka jäi lähtemättömästi mieleen jokaiselle, joka hänet kohtasi. Hänessä oli arjen ylittävää karismaa ja aitoa kykyä kohdata toinen ihminen.

Muistotilaisuudessa hänen veljensä kertoi Anna-Maijan olleen kuin kukkanen niityllä, veljien kannalta jopa toivottoman epäkäytännöllinenkin. Samoin serkkunsa kuvaili, että Anna-Maijasta tulee mieleen orvokki, leinikki, sinivuokot, lehdokit. Hänellä oli tapana tuoda kukkia tuliaisiksi minne menikin.

Työuransa Anna-Maija teki ensin Pohjois-Savossa laittaen läänin EKG-kuvaukset sairaaloissa kuntoon. Hän kirjoitti 25 000 ekg-lausuntoa tässä työssään!

Pisimmän uransa hän teki Lastenlinnassa lastenpsykiatrina, mistä jäi eläkkeelle 1998 pitäen senkin jälkeen yksityisvastaanottoa. Hänen työtoverinsa Ville kuvaili Anna-Maijaa äärimmäisen tasa-arvoiseksi lääkäriksi, joka poikkeuksellisesti kuunteli kaikkia työpaikalla asemasta riippumatta. Hän oli aidosti tasa-arvoinen ja piti jokaisen mielipidettä yhtä tärkeänä ja arvokkaana potilastyössä. Hän osasi kokouksissa vetää hiljaisetkin mukaan keskusteluun.

Muistotilaisuudessa Anna-Maijasta kerrottiin monia ihania muistoja, humoristisia, kauniita, herkkiä. Hänellä olisi vielä ollut paljon annettavaa meille kaikille läheisille, ystävilleen ja sukulaisilleen, jotka jäivät häntä kaipaamaan ja suremaan.

Anna-Maija Rissanen on kuollut

Keskiviikko 25.3.2009 klo 12:19 - Leena Vilkka

Sain eilen suruviestin, jota on vaikea uskoa todeksi, hänen veljeltään.

Anna-Maija on poissa, poissa ainiaan - vai perillä, kaikkien rakkaittensa luona?

Kirkkoa tarvitaan, koska täällä kuollaan, sanoi hänen isänsä professori Osmo Tiililä saarnoissaan.

Anna-Maijan monet hyvinkääläiset muistavat hänen terävistä kirjoituksistaan lehdissä. Anna-Maija oli kantaaottava ja aloitteellinen. Hän puolusti vanhaa Hyvinkäätä, Hyvinkään kulttuuriperintöä, ympäristöä ja taiteita. Hyvinkäällä hän asuikin 1970-luvulta lähtien miehensä Eeron kanssa. Eero menehtyi syöpään maaliskuussa 2007. Viime syksynä Anna-Maija muutti takaisin lapsuutensa maisemiin Helsinkiin.

Ansiokkaan ja pitkän työuransa Anna-Maija teki Lastenlinnan lastenpsykiatrina, mistä jäi täysinpalvelleena eläkkeelle.

Anna-Maijalle erittäin rakas oli vanha sukupaikka Pälkäneellä Tuulensuussa. Hän vietti siellä puolet vuodesta nauttien luonnon rauhasta ja kestiten siellä lukuisia ystäviään ja vieraitaan. Hän kirjoitti myös aktiivisesti Sydän-Hämeen lehteen.

Miehensä Eeron kanssa he muodostivat poikkeuksellisen rakkaussuhteen, jossa älyn leikki ja huumori kukoisti heidän jokaisessa arkipäivän kommunikoinnissaankin. Molemmat olivatkin huippulahjakkuuksia ja Mensan jäseniä.

Anna-Maija oli hyvin erikoislaatuinen ihminen. Hänessä oli vanhan kansan pyyteettömyyttä ja jaloutta. Hänen oli aina helpompi antaa kuin saada. Hän palveli ja auttoi muita läpi elämänsä vaatimatta itselleen mitään. Hän huolehti niin läheisistä ihmisistä kuin luontokappaleista loppuun asti: Vielä viikko sitten hän jaksoi muistuttaa meitä huolehtimaan Josefiinan, Anna-Maijallekin rakkaaksi tulleen koiran, kynsien leikkuusta.

Anna-Maijaa syvästi kaivaten,

Leena ja Tekla-enkeli perheineen

Ekolähettiläät

Maanantai 16.3.2009 klo 12:49 - Leena Vilkka

Piti jatkaa vielä tätä ekotyypittelyä positiivisemmalla hahmolla, ekolähettiläillä. Ekolähettiläät ovat tietenkin niitä, jotka jaksavat uskoa parempaan, että maailma on vielä muutettavissa, että ekologista sanomaa kannattaa viedä eteenpäin. He jaksavat valistaa kanssaihmisiään, tuoda ilmi epäkohtia, he vaativat muutosta. Ekolähettiläitä löytyy kaikista ympäristöjärjestöistä, heitä voi löytyä tavallisista työpaikoista ja kodeista. He vievät ekologista sanomaa eteenpäin nöyrästi mutta tinkimättömästi ja elävät itse kuten opettavat, pyrkien kohtuuteen, säästäväisyyteen, kunnioittaen luontoa ja kaikkea elämää.

Egoröyhkimykset ja egosurkimukset

Maanantai 2.3.2009 klo 12:53 - Leena Vilkka

Aiemmin ympäristönsuojelu oli yksinkertaisempaa. Oli kahdenlaisia suojelijoita, radikaalit ja konservatiivit. Radikaalit vaativat yhteiskunnan muutosta, konservatiivit puolsivat maltillista askel askeleen politiikkaa.

Nyt on toisin. Ympäristöväki on monenkirjavaa ja vastustajat puuttuvat kokonaan. Mitä tahansa voidaan puolustaa kestävän kehityksen nimissä, kuten vaikkapa kauppakeskushankkeita vaikka oikeasti niissä ei tietenkään ole mitään ekologista. Ympäristönsuojelusta on tullut ostamista, kun ostat ekotuotteen, olet muka tehnyt ekoteon.

Uusi ryhmä on myös eräänlaiset ekoröyhkimykset, sellaiset, jotka opettavat muita, kehottavat esimerkiksi ajamaan fillarilla, luopumaan autosta mutta jotka itse lentävät tärkeisiin ympäristökokouksiin maailman toiselle puolelle kuten tämä ”vihreä asiantuntija” Oras Tynkkynenkin.

Ekoröyhkimykset ovat niitä, jotka puuttuvat mihin tahansa ekologian nimissä. Heille ei mikään ole pyhää. He kehottavat vaikkapa omaisia pidättymään kynttilöiden viemisestä hautausmaille, koska kynttilä jos mikä on ympäristörikos heidän mielestään.

Sitten on toinen uusi ryhmä, nämä ekosurkimukset. He pukeutuvat säkkiin ja valittavat, että muut eivät pukeudu ja heille tulee paha mieli siitä. Ennen näitä kutsuttiin kerjäläisiksi. Köyhyys oli häpeä, jota salattiin. Köyhyydestä pyrittiin eroon sillä olihan se merkki elämässä epäonnistumisesta.

Nykypäivän ekoköyhäilijät saavat tyydytystä alennustilastaan ja omissa silmissään he uskottelevat olevansa sankareita maailmanpelastusprojektissaan.

Tällainen itse valittu köyhyys on tietenkin jokaisen oma asia, kunhan siihen ei pakoteta mukaan esimerkiksi lapsia, joille köyhyys on vain köyhyyttä, kurjuutta sekä fyysisessä että henkisessä mielessä, osattomuutta elämän iloista.